Luonnolliset lapsettomuushoidot


Toiveena vauva


Raskaus on ihana asia, mutta aina se ei ole itsestäänselvyys. Joskus raskaus antaa odotuttaa itseään hyvinkin pitkään aikaansaaden turhautumisen ja epätoivon tunteita. Raskaaksi tulemisen vaikeus voi johtua monista eri tekijöistä ja pitkään yrittäneen pariskunnan onkin hyvä käydä tutkituttamassa lääkärissä syyt ongelmaansa. Esimerkiksi kuukautiskierron häiriöt, monirakkulaiset munasarjat eli PCOS, kilpirauhasen vajaatoiminta sekä endometrioosi ovat tavallisimpia naisen lapsettomuuden syitä monien muiden syiden ohella.

Kun raskautta ei ala kuulumaan, astuvat sairaalan lapsettomuushoidot kuvaan. Kuitenkin ennen näitä rankkoja lapsettomuushoitoja(tai niiden aikana) suosittelen kokeilemaan luonnonmukaisia hoitomuotoja. Tehokkaita keinoja riittää myös luontaisella puolella ja monesti aikaakaan ei tarvita kovinkaan kauaa. Vuosia ei välttämättä tarvitse odottaa. Joskus riittää ihan muutamakin hoitokerta ja joskus tarvitaan useita kuukausia positiiviseen tulokseen. Hoito-ohjelman pituus riippuu asiakkaan kehon senhetkisestä tilanteesta, jota lähdetään korjaamaan. 100% onnistumista raskaudessa ei tietenkään voi luvata, mutta kokemus osoittaa luontaisten hoitojen toimivuuden myös yllämainituissa lapsettomuuden syissä. Tehokkuuden lisäksi luontaishoidot ovat täysin turvallisia.

Luonnonlinjassa huomioidaan aina kokonaisvaltainen lähestymistapa. Luontaisina hoitokeinoina käytetään vyöhyketerapiaa sekä perinteistä jäsenkorjausta(lantion+selän alueen hoito). Hoitojen ohella käydään asiakkaan kanssa läpi ravitsemukseen liittyviä asioita ja tarvittaessa ohjataan sopivaan ravintoon ja ravintolisiin raskautta ajatellen. Myös henkinen vointi vaikuttaa joko positiivisesti tai negatiivisesti raskaaksi tuloon. Stressaantunut keho ei salli raskautta, joka on jo itsessään elimistöä kuormittava seikka. Hoidot antavat mahdollisuuden rentoutumiseen ja rauhoittumiseen. Kun kehon fyysinen ja psyykkinen tila saadaan tasapainoon, voi raskaus alkaa.


Miten vyöhyketerapia ja perinteinen jäsenkorjaus helpottaa raskauden alkamista?


Vyöhyketerapian tarkoituksena on tasapainottaa kehoa ja korjata kehossa olevia häiriöitä. Vyöhyketerapialla voidaan normalisoida kuukautiskiertoa sekä kohdun/munasarjojen tilaa sekä tasapainottaa hormonitoimintaa. Hoidossa käydään läpi koko keho jalkapohjien hermopäätteiden sekä vyöhyke- ja akupisteiden kautta. Näin saadaan keho tasapainoisemmaksi ja hoito yleensä rentouttaa asiakkaan lähes unenomaiseen tilaan jolloin stressitasokin laskee. Lisäksi hoidetaan kaikki hormonitoimintaa ja kohdun/lantion/selän aluetta hoitavat vyöhykkeet sekä akukanavat. Voit lukea vyöhyketerapiasta lisää tästä.

Perinteisessä jäsenkorjauksessa kiinnitetään huomiota kehon asentoon ja kuormitukseen korjaamalla jalkojen sekä lantion asentoa. Lantion asento voi vinoutua meillä kenellä tahansa aivan pienestäkin syystä, kuten polven tai nilkan nyrjähdyksestä. Myös jalkoihin kohdistuvat leikkaukset tai tapaturmat muuttavat ajansaatossa lantiokorin ja koko kehon tukirangan tasapainoa. Tällainen tilanne saa aikaan lihaskireyksiä, jolloin lantion alueen verenkierto sekä hermotoiminta estyy. Tämä voi olla yksinkertaisena syynä raskausongelmaan. Jäsenkorjauksella saatetaan keho oikeaan, optimaaliseen asentoon, jolloin se pystyy toimimaan normaalisti. Tätä kautta luodaan hyvä pohja alkavalle odotukselle.

Luonnolliset lapsettomuushoidot